SYNTYHISTORIA

Kamala –yhtye muodostui vuoden 2005 aikana. Tätä ennen Karitalla ja Päivillä oli ollut jo useiden vuosien ajan idea metallia soittavasta tyttöbändistä. Tuolloin Karita halusi ehkä olla pelkkä kitaristi ja Päivi oli basisti. Kun tyttörumpalia ei kuitenkaan löytynyt, päättivät Karita ja Päivi, että Päivi alkaisi harjoitella tosissaan rumpujen soittoa, koska oli osoittanut jonkinlaista hyvää asennetta tuohon tehtävään.

Kevättalvella 2005 Karita oli tutustunut Hannaan, joka soitti kitaraa. Hänestä kuitenkin kaavailtiin bändiin basistia. Karita sai houkuteltua Hannan treenikselle ja basson varteen ja Hanna innostuikin bändissä soittamisesta, vaikka musiikkityyli ja bassonsoitto eivät olleetkaan aivan sitä, mitä hän oli ajatellut.
Yhtyeelle keksittiin nimi Black Sabbathin keikan jälkimainingeissa heinäkuussa 2005. Tällöin myös Kamalan manageri/taustahahmo Juska alkoi visioida nuoren bändin tulevaisuutta.

Ensimmäiset Kamala –paidat painettiin elokuussa, jotta esimerkiksi ilmakitaransoiton MM-kisoissa voitaisiin alkaa mainostaa bändiä. Paidan selän rässiRinsessa –tekstiin antoi inspiraaton Kamalan ensimmäinen ja oikea bändäri sekä ystävä Emilia.

Lokakuun puolessa välissä Emilia tuli kuvaamaan ja kuuntelemaan Kamalan treenejä. Hannalla oli ollut jonkin aikaa identiteettikriisiä basistina; hänen intressinsä olivat kallellaan harmoniasoittimiin päin. Treenien aikana käytiin keskustelua siitä, voisiko Hanna soittaa kitaraa ja onnistuttaisiinko bändiin löytämään uusi basisti. Läppänä heitettiin, että tehdään Emiliasta basisti. Läppä eteni niin, että nopeasti  Emilia oppi muutamia cover-biisejä ja siirtyi sitten Kamalan omaan tuotantoon.

20.11.2005 Kamala treenasi ensimmäistä kertaa silloisessa kokoonpanossaan ja tunsi olevansa kokonainen bändi. Vuoden 2006 alusta toinen kitaristi Hanna muutti kuitenkin Helsinkiin opiskelujen vuoksi, joten Kamala treenaili suurimmaksi osaksi kolmestaan.

Hannan kanssa oltiin yhteyksissä, uusia biisejä ja riffejä läheteltiin netin välityksellä. Yhteistä harjoitteluaikaa pyrittiin löytämään mahdollisuuksien mukaan, mutta valitettavasti ei tarpeeksi. Kamalan arkipäiväksi muodostuikin harjoittelu, keikkailu ja biisien teko triona. Liveakti kehittyi huimasti ja hioutui niin saumattomasti kolmen tytön ja kolmen instrumentin vuorovaikutukseksi, että syksyn lähestyessä alkoi tuntua omituiselta ajatus toisesta kitarasta.  Kamalasta oli tulossa kolmehenkinen bändi.

Kamala soitti ensimmäisen keikkansa 26.4.2006 Jyväskylässä Kala ja Kulaus ry:n pilkkikauden päättäjäisissä triona. Keikkasettiin kuului kuusi omaa kappaletta ja muutamia valikoituja covereita.
Ensimmäinen demo äänitettiin 6.-7.6.2006 ja saatuaan levyn käteen Kamala on aloittanut musiikkinsa levittämisen tosissaan. Tällä hetkellä Kamala toimii triona.

Kamala on sittemmin jatkanut keikkailua, uusien biisien tekoa ja armotonta promoamista täysipainoisesti. Tällä hetkellä plakkarissa  on kolme demoa. Tarina jatkuu...

 Päivi 26.06.2006

 Emilia 15.10.2009

 

KATSO MYÖS KAMALAN TARINAA ENNEN VIRALLISTA SIVUSTOA: http://users.livejournal.com/_kamala_/

 

Karita 26.10.2006